Ahdistuneisuushäiriöt (vapaavalintainen hoitotyön aihe)

Noin 50% masennuspotilaista esiintyy ahdistuneisuushäiriöitä ja ne ovat yleisimpiä mielenterveyshäiriöitä. Ahdistuneisuus on tunnetila, joka on pelon kaltainen voimakas tunne ilman todellista uhkaa tai vaaraa. Ahdistusta voi kokea elämän aikana normaalistikin, mutta kun oireilu on pitkäkestoista, voimakasta ja ihmisen psyykkisiä ja fyysisiä voimavaroja kuluttavaa sekä toimintakykyä rajoittavaa, puhutaan mielenterveyden häiriöstä. Ahdistuneisuutta voi liittyä myös mielialahäiriöihin ja psykoosisairauksiin. Ahdistuneisuushäiriöitä ovat mm. pelko-oireiset ahdistuneisuushäiriöt, paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireiset häiriöt, eriasteiset stressireaktiot ja elimellisoireiset häiriöt. (Kanerva – Kuhanen – Oittinen – Schubert – Seuri, 2014)

Sosiaalisten tilanteiden pelko

- Pitkäaikainen ja yleinen häiriö, johon liittyy toimintakyvyn laskua

- Tilanteisiin liittyy myös paniikkihäiriön kaltaisia fyysisiä tuntemuksia

- Pelottava sosiaalinen tilanne herättää ahdistuneisuutta ja lisää välttämiskäyttäytymistä

- Erityisesti pelkoa aiheuttavat työhön ja vapaa-aikaan liittyvät ruokailu- ja kahvitilanteet sekä vieraiden ihmisten kohtaaminen

- Oireita esiintyy vähemmän ystävien ja omaisten kanssa

Määräkohteiset pelot

- Liittyvät esim. eläimiin, korkeisiin paikkoihin, ukkoseen, pimeään tai suljettuun paikkaan

- Yleensä yksilö ymmärtää pelkoansa, vaikka pelko on korostunut ja kohtuuton sekä siihen liittyy voimakasta ahdistuneisuutta

- Aiheuttaa välttämiskäyttäytymistä ja huomattavaa subjektiivista kärsimystä

Paniikkihäiriö

- Kohtauksittainen pakokauhun kaltainen ahdistustila, jossa potilas kokee toistuvia ja hyvin voimakkaita ahdistuskohtauksia

- Sydämentykyttely, tärinä, hikoilu, rintakivut

- Kohtaukset voivat olla odottamattomia tai tilannesidonnaisia, ja kestävät useita minuutteja

- Oireilun seurauksena yksilö alkaa välttää ahdistavia ja pelottavia tilanteita

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö

- Pelko ja ahdistuneisuus ovat pitkäkestoista ja jatkuvaa

- Ahdistuneisuus kohdistuu moniin toimintoihin ja tapahtumiin esim. työssä tai kotona, eikä ole sidoksissa tiettyihin paikkoihin tai tapahtumiin

- Ylikorostunut huolehtiminen ja murehtiminen

- Ahdistus ja huoli aiheuttaa väsymystä, keskittymisvaikeuksia, ärtyneisyyttä, unihäiriöitä ja fyysisiä oireita

Pakko-oireiset häiriöt

- Pakonomaiset ajatukset ja toiminnot

- Ajatukset kaavamaisia ja palaavat toistuvasti mieleen, eikä niiden vastustaminen onnistu

- Pakkotoiminnot liittyvät pääsääntöisesti puhtauteen, järjestykseen ja siisteyteen sekä tarkistamisen tarpeeseen

Reaktiot vaikeaan stressiin

- Joko akuutteja tilanteita tai kehittyvät viivästyneesti poikkeuksellisen vaikean stressin jälkeen

- Liittyvät koettuihin tilanteisiin, esim. väkivallan tai rikoksen kohteeksi joutuminen, läheisen kuolema, sota, vakava onnettomuus, luonnonkatastrofit

- Keskeisiä oireita ahdistus, epätoivo, hallitsematon suru, tapahtumiin liittyvät unet ja painajaiset, takaumat, keskittymisvaikeudet, ärtymys ja vihanpuuskat

- Oireilu voi jatkua tunteja tai päiviä tai ilmaantua viivästyneenä, jolloin kyse on traumaperäisestä stressihäiriöstä

Lähtökohta ahdistuneen potilaan hoitotyössä on luottamuksellinen yhteistyösuhde, jonka tavoitteena on lievittää potilaan ahdistusta ja ohjata häntä löytämään uusia selviytymiskeinoja. Potilaan voi olla aluksi vaikea kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan, koska ne voivat aiheuttavat hänelle syyllisyyttä, häpeää ja kummastusta esim. lähipiirissä. Ajanmukaisen tiedon saaminen ahdistuksesta helpottaa potilasta ja edistää oman ahdistuksen ymmärtämisessä. Lääkehoito voi olla tukemassa potilaan ahdistuksen hallintaa, jolloin hoitajan tehtävä on motivoida potilasta mahdolliseen lääkitykseen, seurata sen vaikutusta ja tarkkailla annostusta kyselemällä potilaalta. (Kanerva – Kuhanen – Oittinen – Schubert – Seuri, 2014)

Rentoutumistekniikoista, liikunnasta ja harrastuksista on apua ahdistuneelle. Tavoitteiden tekeminen pienin askelin kerrallaan vie eteenpäin. Asteittainen harjoittelu kannattaa kun tehdään töitä tavoitteen eteen. Potilaan motivoiminen, toivon antaminen ja hoidon jatkuvuus ovat ensisijaisen tärkeitä. Pitkäjänteisyys ja seuranta saavat tuloksia aikaan.

Lähteet:

Kuhanen C, Oittinen P, Kanerva A, Seuri T, Schubert C. Mielenterveys-hoitotyö. 2014.